partakäkipaholainen

Punainen planeetta kolmekymmentä vuotta

Punainen planeetta kolmekymmentä vuotta

Tuomari Nurmion Punainen planeetta levyn julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Sitä on vaikea uskoa, sillä levy tuntuu edelleen tuoreelta – upouudelta.

Punainen planeetta on musiikillisesti rikas ja monipuolinen. Sävyjä löytyy aina reggaesta progeen että mariachista malilaisiin melodioihin sekä rytmeihin. Silti levy ei ole sillisalaattia vaan varsin ehyt kokonaisuus, joka erottautui aikansa suomenkielisestä suomirockista – ja erottuu edelleen.

Muusikot levyllä ovat huippuluokkaa. Tuomari Nurmion, Ahti Marja-ahon sekä Antero Jakoilan sovituksia voidaan kuvailla nerokkaina.

Tee itsellesi palvelus ja istahda puoleksi tuntia aloillesi kuuntelemaan ainutlaatuisen hienoa levyä suomalaista levyä.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän Koikkalainen kuva

Pyörii monesti (vinyyli)levysoittimessani.

Käyttäjän juhauronen kuva

Oma C-kasettini koki vanhuuttaan luonnollisen kuoleman...
Vinyyliä en ole tästä omistanut
Ehkä pitäisi hankkia sillä CD-muodossa olevat vanhat musat kuulostavat aina jotenkin liian puhtoisilta

Käyttäjän arisuhonen kuva

Freesintuntuista ja moniulotteista kyllä. Parempihan tätä oli kuunnella nyt kuin ei koskaan :)

Käyttäjän juhauronen kuva

Koska olen eno joka katosi kohti punaista planeettaa...
Loistomeisinkiä niinkuin aina kun Tuomari hurmioi..

Käyttäjän hemohessu kuva

lempparini levyltä on "Vielä yksi opetus". Kukaan muu ei tehnyt tuollaisia piisejä "Ankara", Herttua puhuu"," Daytonin apinajuttu", "Maailmanpyörä palaa" jne. tuollaisilla ihme sovituksilla (melkein joka piisissä "eri bändi" kuin myöhemmällä Beatlesillä). Vahinko ettei Nurmiokaan ymmärtänyt arvoaan. Pännii kun formaattia ei pidetä kunniassa, ei ymmärretä toimia sen sisällä. Ketä kiinnosti Nurmio laulamassa seuraavaksi tusinarokkia englanniksi: tjeu Meat the Meatballs.

Käyttäjän veikkonen kuva

Totta turiset. Sen verran korjaan, että Daytonan apinajuttu on amerikansuomalaisen Antti Syrjäniemen kappale, jonka se on levyttänyt jo vuonna 1929.

http://www.helsinki.fi/yliopistolehti/2006/05/artikkeli.htm

http://www.youtube.com/watch?v=ov6OwblYV-Q

Käyttäjän hemohessu kuva

Tietysti tiesin tuon viimeistään vuonna 1982, joten enpä seiso korjattuna. Nykyvään kun on kuukkelit ja plokit ja juutuupit niin helppoa on "tsekata" asioita. Nyt 20-30-lukujen iskelmät ja elokuvamusa kiinnostaa, yllättävän moni standardi tehty jo 20-luvulla.

Käyttäjän veikkonen kuva

20-30 lukujen musiikkia ei ole syystä tai toisesta koskaan arvostettu vaikka sieltä löytyy melkoisia helmiä. Melkien tuntuu, että niitä suorastaan hävetty vaikka ovat kansallisaarteiksi luokiteltavissa.

Käyttäjän seppohilden kuva

Nurmion levyt kolahti heti ilmestyttyään. Nurmiolla oli oma persoonallinen soundi ja hyvät sanat.

Yksi muistokin miehestä. Opiskeluaikana 80-luvun puolivälissä törmättiin kaverin kanssa Hietaniemenkadun nakkarilla yöllä Nurmioon ja Esa Pulliaiseen, joka oli soittanut sen Köyhien ystävät bändissä niitten eka levyllä. Pyydettiin niitä lähtemään siihen viereen opiskelijakämpillemme jatkoille. Luvattiin tarjota viinaa. Onneksi tiedettiin talossa tyyppejä, joilta sitä aina sai hankittua.

Ryypättiin sitten koko yö ja soitettiin myös Nurmion levyjä täysillä. Siinä kerroksessa ei varmaan kukaan saanut nukuttua silloin. Pulliainen motkotti meille, että mitä sitä Nurmion omia levyjä pitää soittaa, mutta Nurmio ei itte ollu moksiskaan, vaan sano, että antaa tulla vaan. Otti vielä kämppiksen kitaran ja laulo mukana. Vaikka aika helvetin humalassa olinkin, tajusin sentään laittaa c-mankan äänittämään pari tuntia Nurmion kitaralauluja sinä yönä.

Hieno ja vaatimaton mies. Törmäsin Nurmioon toisen kerran kirjamessuilla viime syksynä ja kerroin kasetista. Sanoin että laitan kopion tulemaan sille, mutta en ole vielä löytänyt kasettia, on tainnut hukkua monissa muutoissa.

Käyttäjän Kippari kuva

Laika and the Cosmonauts on tehnyt instrumentaaliversion-Red Planet/Punainen planeetta.
Lataaja cccp13 on yhdistänyt Laikan versioon Scifi elokuvan "Phantom planet".
Näinkin sitä voi itseään toteuttaa.

http://www.youtube.com/watch?v=9W9kZNznmwI

Käyttäjän veikkonen kuva

Ohoh, tätä en ollut kuulutkaan aikaisemmin. Hieno tulkinta. Laikat oli hienoimpia suomalaisia yhtyeitä mitä maa päällään on kantanut.

Käyttäjän velipesonen kuva

Planeetta on upea levy ja onnistuin kuulemaan yhtyeen livenäkin i-päivänä 1982. Minullekin kieltämättä tuli levyn ilmestymisen aikaan tunne että tämä on Suomen Beatles. Levyn SACD-version kansilehdessä Nurmio tarinoikin että Marja-aho ja hän halusivat levyllä leikkiä Beatlesta ja hyvin tuo näyttää onnistuneen.

Jos levystä jotain huomautettavaa koettaa keksiä niin bassokitaran soundi on paikoitellen vähän samea.

Käyttäjän tyy kuva

Tuollahan se levy on kaapissa. Mutta vinyylisoitin siirtynyt ajasta iäisyyteen :(

Käyttäjän niklasherlin kuva

On kyllä yksi kaikkien aikojen suomalaisista levyistä. Navetan piika kikattaa liikaa ja nukahtaa heti, jos ei sitä kutiteta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja