*

partakäkipaholainen "Be yourself; everyone else is already taken." - Oscar Wilde

Bluesjääriä 1/5: R.L. Burnside

  • Burnside, pelto ja kitara
    Burnside, pelto ja kitara

Ajattelin kirjoittaa viisiosaisen blogisarjan, joka esittelee pienemmälle huomiolle jääneitä bluesjääriä. Näiden miesten ja naisten soitossa kuuluu ehkä se alkuperäisin juuri, jytke ja sanoma.

 

Robert Lee Burnside syntyi köyhiin oloihin Mississippin Hill Countryyn 23. marraskuuta 1926. Vaikka orjuuden ajat olivat jo takana niin mustien vuokramaatyöläisten olot eivät olleet kehuttavat. Rikkaat valkoiset tilanomistajat yhä ”orjuuttivat” vuokraviljelijöinä toimivia mustia surkeilla palkoilla. Lisäksi hökkeleistä, joissa mustat asuivat piti maksaa vuokra kovalla työllä. Voisi sanoa, että orjuus yhä jatkui, se oli muuttunut vain taloudelliseksi orjuudeksi. Osin tuosta ahdingosta syntyi blues. Burnside on kertonut, että pelloilla raataessa ei pystynyt puhumaan kurjuudesta tai ahdingosta, mutta laulamaan siitä piru vie pystyi.

 

Kitaraan Burnside tarttui 16-vuotiaana. Opettajana toimi naapuriin muuttanut Mississippi Fred McDowell, joka oli eräs merkittävimmistä bluesin pioneereista. Ehkäpä Burnsiden voimakas orientoituminen rytmiin on peräisin juuri McDowellilta, jonka soitto oli myös erittäin rytmistä.

 

Burnside on kertonut innoittajikseen vaikuttavan trion: Lightnin' Hopkinsin, Muddy Watersin sekä John Lee Hookerin. Burnsiden elämä sai merkityksellisen käänteen kun hän kuuli vuonna 1948 kun hän kuuli John Lee Hookerin Boogien Chillin -kappaleen. Kuultuaan tuon hän päätti alkaa muusikoksi.

 

Chicagon kovassa nosteessa oleva teollisuus tarvitsi kipeästi työvoimaa ja tuhansien muiden mustien vuokratyöläisten mukana Burnside lähti etsimään Eldoradoaan tuulisesta kaupungista. Chicagossa musisointi jäi vähemmälle, sillä aika kului pääosin terästehtaalla, mutta silloin tällöin hän pääsi keikalle. Musiikkipiireissä liikkuessaan hän tutustui Muddy Watersiin – Chicago Bluesin pataässään – joka oli yksi ensimmäisistä blues-kitaristeista, joka otti käyttöön sähkökitaran. Burnside tapasi Chicagossa myös vaimonsa Alice Maen. 

 

Burnside perheineen asui kaupungissa, kunnes koitti kohtalo puuttui peliin. Vuoden sisään hänen kaksi veljeään, kaksi setäänsä ja isänsä otettiin hengiltä Chicagossa . Pian tämän jälkeen tämän jälkeen Burnside perheineen lähti Chicagosta ja palasi Mississippiin. Tämä traaginen tarina kerrotaan puhekappaleessa R.L's Story.

 

Palattuaan synnyinseudulleen Burnside alkoi farmariksi. Päivät menivät raskaissa maataloustöissä ja yöt keikoilla lähialueiden Juke Jointeissa. Keikkailuun ja työntekoon tuli pieni tauko vuonna 1959. Burnside ampui tuolloin kimppuunsa hyökänneen miehen hengiltä. Hänet tuomittiin vankilaan kuudeksi kuukaudeksi, mutta rikkaan valkoisen työnantajansa painostuksesta hän istui tuosta ajasta vain puolet. Burnside on kertonut tapauksesta, että hän ei halunnut tappaa ketään. Hän halusi vain ampua sitä kusipäätä päähän ja kaksi kertaa vatsaan. Se että paskiainen kuoli oli Jumalan ja hänen välinen asia.

 

Vaikka Burnsiden varhaisimmat levyt julkaistiin jo 60-luvulla niin varsinainen läpilyönti tapahtui vasta 90-luvulla. Tällöin tuntemattomiin roots-artisteihin keskittynyt Fat Possum Records löysi Burnsiden ja kiinnitti tämän. Burnside oli Fat Possumin tallissa aina kuolemaansa saakka 2005.

 

Burnsiden tyyli on riisutun rajua North Mississippi Hill Country Bluesia – ei niinkään perinteistä Delta Bluesia. Kaikissa hänen kappaleissa ei edes ole sointuja puhumattakaan bluesmusiikille ominaisista 12 – sekä 16-tahdin blueskaavoista. Rujot riffit, bassokuviot ja voimakas ote olivat ominaisia avoimessa g-vireessä kitaraansa käskyttävälle Burnsidelle.

 

Robert Lee Burnside kuoli 78-vuotiaana vuonna 2005. Hänet on haudattu Byhiaan Mississippiin. kaipaamaan jäivät vaimo Alicia, 13 lasta, 35 lastenlasta sekä 33 lastenlastenlasta 

 

Lepää rauhassa Robert Lee,

kiitos.

 

Jumper on the Line

http://www.youtube.com/watch?v=qe5xSpF6GL0

Wish I Was In Heaven Sitting Down

http://www.youtube.com/watch?v=QuHyRyM97d4

Poor Black Mattie

http://www.youtube.com/watch?v=c8RtayjqqIw&feature=related



 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Kyllä vain sanoo Del Monte mieskin kyllä...
Otetaampas blues hetki sunnuntain kunniaksi

Käyttäjän MattiPihkala kuva
Matti Pihkala

Kiitos, Veikko!
Kävin kuuntelemassa nuo linkkaamasi kappaleet ja kerrassaan kelvollista poljentoa niissä oli.

Bluesdiggarina jään innolla odottelemaan sarjan seuraavia jaksoja.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Ollos hyvä, poljento on juurikin muuten hyvä sana kuvaamaan tuontyyppistä bluesia.

Kai Koikkalainen

Loistavaa!
Lisää odotellen.

EDIT: Toivottavasti kirjoitat myös Robert Johnsonista, Toki hänestä on varmasti kirjoitettu kaikki mahdollinen, mutta silti.

EDIT2: Tsekkaappa Seasick Steve, nykyajan bluesmies vailla vertaa: http://www.youtube.com/watch?v=kSNA93RPoL0

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Johnsonista en varmaan kirjoita, mutta häneen ja moneen muuhun liittyvästä "paholainen, blues ja tienristeys" -teemasta jotain saattaisi irrota.

Seasick on tuttu, tajuton ja suosikkiartistejani

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen
Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

RLB:n opettaja Fred McDowell oli kouluaikojeni suuri suosikki. Vaikutuksen kuulee kyllä Burnsidessakin.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Monet ainutlaatuiset mahtavuudet olisivat ehkäpä unohtuneet iäksi ilman 60-luvun folk-vallankumousta sekä brittibluesbuumia. Saatan hieman liioitella, mutta Alan Lomax melkein omakätisesti pelasti koko bluesin - myös McDowellin.

Youtubessa on muuten loistava Alan Lomax archive, joka on melkoinen aarreaitta: http://www.youtube.com/user/AlanLomaxArchive#p/u

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Asiaa... ja jatkoa odotellaan täälläkin!

Markku Silvonen

Nämä kaikki vanhat bluesäijät ovat kulturellisti arvokasta kamaa. Olen kuullut livenä RL:ää New Orleansissa - kerrassaan ainutlaatuinen puolentoista tunnin sessio! RL ei ole saanut Euroopassa sitä kunniaa joka hänelle kuuluisi - R.I.P.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Voi vitalis. Olen kateudesta vihreä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Hubert Sumlin vaihtoi eilen hiippakuntaa.

http://www.blues-finland.com/news5/news0363_hubert...

Hubert Sumlin - Sometimes I'm Right
http://www.youtube.com/watch?v=I3qt-qcSjxA

Jää hyvästi Mr. Sumlin. Kiitos.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Hieno valinta. Youtubesta löytyy RLB:ltä ihan perusjuurikamaa ja uran loppuvaiheen kokeellisempaa. Se on mielenkiintoinen kysymys, milloin blues ei enää ole bluesia, kuten mm. Creamin tai Led Zeppelinin (periaatteessa bluesbändejä) innoittama heavy. Muddy Waters ei aikoinaan pitänyt tuottajiensa "runnomasta" Electric mudista, joka kuulostaa hyvin paljon Hendrixin loppuajan tuotannolta, se ei enää ollut bluesia hänen mielestään. RLB ei ilmeisesti vanhoilla päivillään ollut yhtä konservatiivi.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Luulen, että RLB ei ollut konservatiivi. Se teki vaan omaa juttuansa ja lopppuvaiheessa kävi Johnny Cashit - mutta tyylikäämmin. Brittibluesia kiitän siitä, että se nosti mestarit esille, vaikkakin brittien oma blues 60-70 -lubula oli ihan hirveetä - minun mielestäni.

a s

Hyvää meininkiä. Ei ole edes varmaa kuka keksi rokin.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Liekkö sillä edes merkitystä. Kuka sellaista rietasta renkuntusta edes kuuntelee. (hymiö)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No joo, ison läjän vaikka Duke Ellingtonin ja Joe Turnerin levytyksiä 30-luvulta voisi tuohon heittää, mutta tässä nyt on Trixie Smithin My Man Rocks Me With One Steady Roll, vuodelta 1922:

http://www.youtube.com/watch?v=hHtSz4BooMA

Kiistämättä asia oli hieman täsmentynyt ja kirkastunut vuonna 1938:

http://www.youtube.com/watch?v=PvzmBA91P3c

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Innostit sitten minutkin kirjoittamaan blogiini, http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/9...
Yritin mielestäni laittaa sen vapaavuoron puolelle, mutta ensikertalaiselta kaikki harvoin onnistuu..
On siinä bluesistakin, kun hyppää puoleen väliin.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Pieni kauneusvirhe ja triviaa

Olit valinnut esimerkkikappaleeksi Jumper on the Linen version vuodelta 1992
http://www.youtube.com/watch?v=qe5xSpF6GL0 , joka on lyhyempi versio videosta Deep Blues - R.L Burnside, Dave Stewart and Robert Palmer, http://www.youtube.com/watch?v=cWd6PzFaZLY , joka taas löytyy DVD:ltä http://www.amazon.com/Deep-Blues-Musical-Pilgrimag... katso myös http://www.imdb.com/title/tt0101697/ .

Paras esitys on kuitenkin vanhempi Alan Lomaxin tekemä R.L. Burnside: See My Jumper Hanging On the Line (1978), http://www.youtube.com/watch?v=K_DOnKJ232M , huomaa varsinkin kohta 3:15, jossa kuvataan Burnsiden sukattomia jalkoja uskomattomissa kengissä ja nauhatkin ovat "mielenkiintoiset". Tämä aikaisempi versio on hieman monimutkaisempi ja eläväisempi. Ja ne kengät..

Koko Lomaxin American Patchwork Missisippi 1978 dokumentin voi katsoa osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=W6jjNRUqPxg&feature... , jossa on 42 yksittäistä esitystä tai lähes tunnin mittaisena TV-dokumenttina http://www.youtube.com/watch?v=EPjM6E6q-Wo .

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset