*

partakäkipaholainen "Be yourself; everyone else is already taken." - Oscar Wilde

Kiitos Radio Helsinki

Toisin kuin bloggaaja Ossi Mäntylahti minä otan tiedon Radio Helsingin lopettamisesta vastaan raskain mielin. Kaltaiselleni musiikin ystävälle, joka haluaa sivistää itseään monipuolisella uudella sekä vanhalla musiikilla, tämä on todellinen menetys. 


Jo useamman vuoden  olen viettänyt sunnuntaiaamupäivän kuunnellen Mikael Wiikin Terraario -ohjelmaa. Ohjelmassa soitettu musiikki on monipuolista ja laadukasta. Wiik alustaa ja kertoo kappaleiden ja artistien taustoista asiantuntevasti rauhallisella äänellään. Tämän laadukkaampaa ja mukavampaa musiikkiohjelmaa tuskin on mahdollista tehdä.

 

Markus Nordenstrengin ja Laura Haapalan vetämä Musaneuvosto on pureutunut musiikkiin liittyviin ilmiöihin. Aihepiiri on ollut laaja ohjelmassa on käsitelty niin yksittäisiä artisteja kuin musabisneksen koukeroita. Ohjelman vieraat ovat olleet alansa asiantuntijoita – usein huippuosaajia. Laura Haapalan toimittama Levylaukku on myös ollut loistava ohjelma. Siinä musiikkialan ihmiset ovat kertoneet suhteestaan musiikkiin ja soittaneet lempilevyjään.

 

Uuge Kojolan Planetaario, Lasse Kurjen Rakkaudesta, Njassan ohjelmat, Norpan Maailma ovat olleet  myös hienoja ohjelmia. Muilla kanavilla samanlaisia ohjelmia ei yksinkertaisesti ole. Radio Helsingin poistumisen myötä eetteriin jää  suuret saappaat täytettäviksi. Täyttäjiä varmaan löytyy, mutta täyte saattaa olla eri tavaraa kuin Radio Helsingillä

 

 

Ja mitä tulee Ossi Mäntylahden kommenttiin:

”Radio Helsinki on tiivistettynä yksinkertaisesti huonosti tuotettu hipsteriradio, joka on keskittynyt soittamaan nevahöör-indiebändien nevahööd-musiikkia paskalistoilla höystettynä. ”

 

Soitetuimmat artistit aseman historian aikana:

 

 

 

1

 

THE BEATLES

2

 

THE ROLLING STONES

3

 

PRINCE

4

 

DYLAN BOB

5

 

BOWIE DAVID

6

 

HENDRIX JIMI

7

 

THE CLASH

8

 

PRESLEY ELVIS

9

 

THE WHO

10

 

R.E.M.

11

 

GAYE MARVIN

12

 

MARIUS DE VRIES

13

 

SPRINGSTEEN BRUCE

14

 

BECK

15

 

AIR

16

 

22 PISTEPIRKKO

17

 

THE RAMONES

18

 

YOUNG NEIL

19

 

WAITS TOM

20

 

WONDER STEVIE

21

 

BROWN JAMES

22

 

THE SMITHS

23

 

THE CURE

24

 

CASH JOHNNY

25

 

U2

26

 

THE FLAMING LIPS

27

 

THE BEACH BOYS

28

 

LED ZEPPELIN

29

 

LIEKKI

30

 

THE WHITE STRIPES

31

 

OASIS

32

 

MASSIVE ATTACK

33

 

WILCO

34

 

FRANKLIN ARETHA

35

 

BLUR

36

 

PHOENIX

37

 

MORRISSEY

38

 

BEASTIE BOYS

39

 

EGOTRIPPI

40

 

PINK FLOYD

41

 

RED HOT CHILI PEPPERS

42

 

LENNON JOHN

43

 

SIMONE NINA

44

 

BJÖRK

45

 

COLDPLAY

46

 

EELS

47

 

MARLEY BOB

48

 

TUOMARI NURMIO

49

 

MADONNA

50

 

MAYFIELD CURTIS

51

 

M.A. NUMMINEN

52

 

BUSH KATE

53

 

DEPECHE MODE

54

 

COSTELLO ELVIS

55

 

THE STROKES

56

 

SOMERJOKI RAULI BADDING

57

 

DJ SHADOW

58

 

WEEZER

59

 

N.E.R.D.

60

 

THE DOORS

61

 

PMMP

62

 

JACKSON MICHAEL

63

 

NEW ORDER

64

 

NICK CAVE & THE BAD SEEDS

65

 

SOUNDTRACK OF OUR LIVES

66

 

REGINA

67

 

TERVOMAA JONNA

68

 

BLONDIE

69

 

GIANT ROBOT

70

 

SLY & THE FAMILY STONE

71

 

SUEDE

72

 

LEEVI AND THE LEAVINGS

73

 

BYRDS

74

 

RÖYKSOPP

75

 

DAFT PUNK

76

 

SMITH PATTI

77

 

THE KINKS

78

 

AC/DC

79

 

KARKKIAUTOMAATTI

80

 

KENT

81

 

BELLE & SEBASTIAN

82

 

BADLY DRAWN BOY

83

 

RÖYHKÄ KAUKO

84

 

THE CARDIGANS

85

 

SPRINGFIELD DUSTY

86

 

MARTTI SERVO & NAPANDER

87

 

LEMONATOR

88

 

GORILLAZ

89

 

MANIC STREET PREACHERS

90

 

HARCOURT ED

91

 

CHAO MANU

92

 

WINEHOUSE AMY

93

 

CRASH

94

 

NIRVANA

95

 

SINATRA FRANK

96

 

IGGY POP

97

 

VYBZ KARTEL

98

 

ADAMS RYAN

99

 

QUEEN

100

 

SIELUN VELJET


http://www.radiohelsinki.fi/soittolistat/kaikkien-aikojen-soitetuimmat-artistit/

 

 

Melkoista ” nevahööd-musiikkia paskalistoilla höystettynä” vai onkohan jollain flyygelin kokoinen aukko musiikkisivistyksessä?

 

 

Suuri kiitos teille Radio Helsingin väki. Onneksi teitä on voinut kuunnella nettiradiona, muuten minulta olisi jäänyt moni mainio levy, juttu ja artisti kuulematta.

 

Nyt soi: Neil Young - Hey Hey My My

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Sanon ensin lyhyesti ROCK (ja muut musalajit kans)

Sitten hirnahdan ettei tuo sanoman omistus tee millekään hyvää
Nehän muutti Suomalaisen kirjakaupankin karkki ja rihkamakaupaksi
Sitten myivät kun ei enää tuottanut
Miksiköhän :D

Hyvä johtajat niillä...
Kaiken kaikkiaan suorastaan loistavat

Samael Kaarna

Hyvä vastine rauhallisuudessaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mäntyvaara on varmaankin Mäntylahden ja Tero Vaaran rakkauslapsi.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Heh, pitääpäs korjata. Freudilainen luiskahdus.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Kiitos tästä mielikuvasta :D

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Vähän (paljon) ohi aiheen mutta...

Toinen mitä on ikävä on Ylen paikallisradiot ajalta ennenkuin pilasivat nekin

Esim Radio Keski-Suomi oli aivan hulvaton
Mökillä ollessa oli aina päällä

Miksikö
No siksi kun esim toivekonserteissaan soittivat aivan kaiken mitä ihmiset keksivät pyytää
Ei ollut rajoituksia

Ensin tuli Veikko Lavia sitten Slayeriä jonka jälkeen jotain ikivanhaa jazzia ja sitä saattoi seurata tango jota seurasi psykedeelinen avaruusooppera
Minäkin soitin kerran (PPM) ja pyysin Thorogoodia ja sieltä tuli jotta napsahti

Jotenkin hienoa kun ei hienosteltu genrerajoilla
Tietenkin ne senkin menon sitten tappoi
Odotettavissa oli
Niinkuin aina

Harri Räsänen

Meinaan notta jos kiinnostaa, niin Mäntylahti pääsi tuolla vittuilukirjoituksellaan oikeen vieraaksi Raadio Helsinkiin tänään kello 17.00!

http://www.radiohelsinki.fi/blogit/43349/hipsterin...

Jussi Mäntylahti Aleksi Pahkalan vieraana pe 12.7.2013 klo 17:00 – se on Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -toivekolmekybä eli muista säkin toivoa jotain.

Valkkasin tuosta suosituimpien listalta Blondien, joten tässä Radio Helsingin kunniaksi "Heart of glass" ajalta jolloin naiset näyttivät naisilta kuten Debbie Harris todistaa.

http://www.youtube.com/watch?v=Jxpe1oSp_sg

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Vai kello 16.00

PERJANTAI 12.7. KLO 16:00 OSSI MÄNTYLAHTI
Julkaistu: 12. heinäkuuta 2013, klo 11:45. Kategoria: Radio Helsingissä tapahtuu, Kirjoitti: Mikko Knutas.
Ossi Mäntylahti on monen projektin mies joka on kerännyt ihan vastikään huomiota eilen julkaisemallaan Radio Helsingin lakkautus-päätöstä käsittelevällä blogi-kirjoituksella. Mäntylahti saapuu Aleksi Pahkalan haastatteluun Mahtavaa Helsinki Mahtavaa -ohjelmaan tänään iltapäivällä.

http://www.radiohelsinki.fi/radio-helsingissa-tapa...

Käyttäjän Benjamin kuva
Benjamin Ellenberg

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olet ystävien seurassa.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Toivottavasti Rakkaudesta ja Planetaario löytävät uuden kodin. Masentaa kun kaikki jyystävät samaa eetamia ja emmentaalia pahvisen palaleipänsä päälle: kauppa on täynnä ruokaa mutta ei yhtään syötävää.

Joni N.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset