partakäkipaholainen "Be yourself; everyone else is already taken." - Oscar Wilde

Sahti – suomalainen juhlajuoma

  • Käsityöläispanimo 101 valmistamaa sahtia.
    Käsityöläispanimo 101 valmistamaa sahtia.

Suomalaisuuden juhlapäivä alkaa kallistua kohden loppuaan. Istun pihaterassilla. On matalapaine ja piipusta tupruava savu painuu alas kertoen, että pian on aika kylpeä. Kädessäni on lasillinen muinaisuutta ja suomalaista kansanperinnettä. Tarkastelen sen väriä, tuoksua ja makua. Tiedän että minulla ja sahdilla on satojen vuosien yhteinen historia.

 

Pienen matkan päässä Pyhäjärvi, jota pitkin 2000 viikinkiä tekivät ryöstöretken Nokialle vuonna 1050. Pieni joukko hämäläisiä kyläläisiä estivät aikeet alkeellisin asein. Ne viikingit, jotka eivät saaneet surmaansa ja menneet Valhallaan pötkivät karkuun Suomenlahdelle saakka. Ennen taistelua ja varsinkin jälkeen esi-isäni ovat nauttineet sahtia. Olkoon seuraava lasillinen esi-isieni muistolle.

 

Sahti on elänyt tähän päivään asti. Viime vuosina sahti on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta. Kuten usein – niin tälläkin kertaa ulkomaalaisen piti kertoa meille miten ainutlaatuinen tuote sahti on. Michael Jackson yksi arvostetuimmista olutguruista kehui vuolaasti sahtia niin meillä kun ulkomailla.

 

"Sahti on maultaan uskomattoman monipuolinen ja maukas. Lisäksi sahti on mielestäni oluenteon historian puuttuva linkki Mesopotamian ja nykypäivän välillä. Sahti on ikään kuin lasillinen antropologiaa", Jackson totesi Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2002.

 

Tamperelaisen pienpanimoravintolan omistaja kertoi minulle, että meneillään on pienimuotoinen sahtibuumi. Varsinkin nuoret miehet ovat löytäneet sahdin ja kauempaakin tullaan vartavasten maistamaan sahtia. Olutkulttuurin ja kansanperinteen ystävää tämä uutinen lämmittää kovasti.

 

Vielä pieni neuvo:

Juomana sahti on vaativa. Se tuntee arvonsa ja tarvitsee kunnioitusta. Jos et osaa kunnioittaa sitä, kaataa se sinut – vie voimat jaloista ja sitoo kielen kiinni poskeen. Mutta jos arvostat sitä ja kunnioitat niin - tai antaa Kalevan kertoa:

"Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku; siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa, kun oli hyväoloinen, hyvä juoma hurskahille: pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle, hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Seppo Hildén

"Sahti – suomalainen juhlajuoma"

Veikko, meillä kotona se sahti oli ihan suomalainen arkijuomakin. Isäni, joka oli kova kiroilemaan, oli myös kova juomaan. Äitini teki sitten aika usein sahtia isälle saunassa. Pyörin siinä jaloissa ja näin miten sitä tehtiin. Me lapsetkin saatiin maistaa aina sitä lämmintä kourusta tulevaa käymätöntä sahtia ennen kun se laitettiin isoon puutynnyriin käymään.

Siinä tynnyrissä se sahti sai käydä hiljalleen viikon, pari sisällä torpassa. Muistan kerran, kun pikkusiskoni, olisiko ollut 5-6 v., oli käynyt leikkiessään kääntämässä tynnyrin hanan auki-asentoon ja täysi tynnyrillinen oli päässyt valumaan lattaille itsekseen, ennen kun kukaan huomasi asiaa.

Muistan isäni kiroilleen silloin tavallista hartaammin.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Teillä oli arkikin juhlaa ;) Ei vaan, kyllä meilläkin sitä arkena juotiin. Taata-vainaa asui samassa talossa meidän kanssa ja joka alkukesä navetan saunaneteisistä leijaili sahdin tuoksut.

Pohjois-Satakunnassa ainakin oli ja on varmaan vieläkin erikseen arki ja juhlasahtia. Juhlasahdin annettin valmistua parikin viikkoa, kun arkisahti oli valmista alle viikossa.

Sahti-nimestä saa kiittää muuten ruotsalaisia valloittajia. He päättivät laittaa kaljan verolle, joten keksimme nimittää oluttamme mehuksi ( ruots. saft) joten sitten tehtii saftia.

Pelkkään ryypiskelyyn sahtia tai muinaisolutta ei käytetty. Se oli myös tärkeä hiilihydraatin lähde.

K Veikko

Perinteinen suomalainen sahti keitetään kristallinkirkaaseen järviveteen utuisen nimen nokassa.

http://suometar.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98109-san...

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset